tiistai 29. elokuuta 2017

KALEVALA CAL

Kalevala CAL


No niin, hurahdin minäkin Suomi100 Kalevala CAL projektiin mukaan. Ja täytyy kyllä sanoa, että mukaan se vie! On sen verran mahtavat ohjeet, värit ja tarinat että teksi mieli käyttä kaikkia värejä ja tehää monta peittoa!

Päivitän kuvia sitä mukaa kun paloja syntyy, laitan mukaan myös pienet tarinat mista palat ovat syntyneet. Ovat kaikki eri suunnittelijoiten tekemät.

Linkki sivulle josta ohjeet löytyvät on tämä.

1. Ilmatar 
Suunnittelija: Sari Åström

"Ilmatar on kalevalan kansanrunoissa taivaan neito, joka on luonut maailman. Hän pitkästyi taivaalla olemiseen, laskeutui alas mereen ja tuli raskaaksi tuulesta. Tämä virkattu ruutu kunnioittaa Ilmattaren jumalaista naiseutta ja hänen kukkeutta, sekä taivaan ja tuulen ilmavuutta."

Palan koko on 23 x 23

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

2. Sotkan pesä 
Suunnittelija: Taina Tauschi

"Sotka, sorea lintu, teki pesänsä Ilmattaren polvelle. Pesäänsä Sotka muni tarinan mukaan kuusi kultaista ja yhden rautamunan. Sotkan hautomat munat polttelivat Ilmattaren jalkoja ja kun hän liikautti polveaan, munat kierähtivät pesästä, särkyivät kappaleiksi ja sinkoutuivat taivaalle. Näistä munankuoren palasista syntyi maailma: taivas ja maa sekä aurinko, kuu ja tähdet."  


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

3. Maailman synty
Suunnittelija: Soile Olmari  (www.somateko.blogspot.fi)


Alkoi hautoa munia,
päätä polven lämmitellä.
Hautoi päivän,
hautoi toisen,
hautoi kohta kolmannenkin
1. runo / 213-216


    



Tämän palan kohdalla sitten kävikin niin kuten pelkäsin... Olin alun perin ajatellut yksiväristä peittoa. Kahden ajemman kohdalla oli pakko laittaa toinenkin väri mukaan. Tämän kolmannen kohdalla oli sitten pakko ottaa jo kolmaskin mukaan. Laitoin pitkän pohdinnan jälkeen tehosteväriksi vaaleansinisen😊
Toivottavasti jää sitteen kolmeen väriin, mutta ken tietää...    
(ps. värit ja langat ovat samat, eri valossa kuvattu vaan)                                                                           
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

4. Kätketty aurinko
Suunnittelija: Susku Öysti

  ”Louhi, Pohjolan emäntä [...]
Kätki kuun kumottamasta
kirjarintahan kivehen,
lauloi päivän paistamasta
vuorehen teräksisehen


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

5. Iso Tammi
Suunnittelija: Maija-Leena Siuvatti (http://omaajalainattua.blogspot.fi/)

”Kalevalassa suuri tammi yhdistää maan, taivaan ja tuonelan.  Iso tammi kasvaa maailmaan jo alkuaikana, kun maailmaa vielä muokataan ja luodaan. Tammi peittää kuun ja auringon, ja maailmaan tulee pimeä. Puulle etsitään kaatajaa, ja joku epäonnistuu yrittäessään. Lopulta merestä tulee pieni vaskeen pukeutunut mies, joka kasvaa jättiläiseksi ja iskee kolmella iskulla puun poikki. Taivaanvalot vapautuvat vihdoin, ja maailma on valmis. Puun taikavoimat vapautuvat ihmisten iloksi. Latvan taittaja saa iäisen taian, oksan taittaja iäksi onnen ja lehvän leikkaaja saa ikuisen lemmen.”
                                                        
Kuvattu ulkona. Siksi värit vaihtelee.


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

6. Pohjan Akka
Suunnittelija: Maarit Leinonen

Louhi Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas.
Pohjan akka eli Louhi on Pohjolan johtaja ja Kalevalan sankarien vihollinen mutta myös mahtava noita ja Kalevalan matriarkka.
Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi:  "Vielä mä tuohon mutkan muistan, mutkan muistan,  keinon keksin  kynnöllesi, kylvöllesi, karjoillesi, kasvuillesi,  kuillesi kumottaville, päivillesi paistaville:  tungen kuuhuen kivehen, päivän kätken kalliohon;  annan pakkasen palella, vilun ilman viivytellä  kyntöjäsi, kylvöjäsi, elojasi, toukojasi;  saatan rautaisen rakehen, teräksisen tellittelen  halmehillesi hyville, parahille pelloillesi.



 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


7. Lemminkäinen
Suunnittelija: Mirva Nikkanen

"Lemminkäinen, jota kutsutaan myös nimillä Ahti Saarelainen ja Kaukomieli, on Kalevalassa esiintyvä punahiuksinen, korea nuorimies, joka on heikko vastustamaan naisten ja sodankäynnin kiusauksia. Lemminkäisen lisänimi on usein "lieto", joka merkitsee pehmeää tai lempeää, toisaalta kevytmielistä tai huikentelevaista."

Tuop' on lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli, 
lähteäksensä lupasi
Saaren kukkoa kosihin, 
tuota mointa morsianta,
kaunokaista kassapäätä. 
(Kalevala, runo 11, 61-66)

Lemminkäinen, lieto poika,
katsoi tuosta tuoppihinsa:
toukka on tuopin pohjukassa,
käärmehiä keskimailla;
äärillä maot mateli,
sisiliskot liuahteli.
(Kalevala, runo 27/145-150)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
8. Ahto
Suunnitteelija: Anne Vierimaa http://www.anceliga.fi

Ahto, aaltojen kuningas,  
ve'en ukko ruohoparta,  
ve'en kalvolle veäikse, luikahaikse lumpehelle;  
siinä kuunteli iloa.  
Itse tuon sanoiksi virkki:  
"En ole mointa ennen kuullut sinä ilmoisna ikänä,  
soitantoa Väinämöisen, iloa ikirunojan!" 
(Kalevala, runo 41, 130-140) 




 ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

9. Kalevalan meri
Suunnittelija: Tuula Kyrölä -> Blogi

Tämä on aivan ihastuttava palanen! Nirkot olivat hieman haastavia, ilman videota en olisi hoksanut miten ne kieputetaan.

Näyttää ihan mereltä, eikö :)
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

10. Väinölän viljavat vainiot
 Suunnittelija: Taina Tausch


Läksi maata kylvämään, 
siementä sirottamahan. 
Itse tuon sanoiksi virkki: 
"Minä kylvän kyyhättelen  
Luojan sormien lomitse, 
käen kautta kaikkivallan 
tälle maalle kasvavalle, 
ahollen ylenevälle." 
(Kalevalan 2. Runo 293–300)  


Tämä pala oli oikein hyvin kirjoitettu mutta tein siitä itse vaikean kun halusin välttämättä saada tähkät esille taustasta, joten joutuin kirjovirkkausta treenamaan... Voin kyllä sanoa, että ei ole mun juttu... Etenkin kun on sellainen verkkomainen kuvio, niin oli työn ja tuskan takana kieputtaa lankaa että tulisi edes hieman siistimpi jälki.

Lopputuolos on kuitenkin kaiken vaivan väärti, vai mitä😊





----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


11. Joukohainen suossa
Suunnittelija: Taina Ilvonen

Kalevalan kolmannessa runossa nuori Joukahainen haastaa vanhan Väinämöisen: 

Silloin nuori Joukahainen sanan virkkoi, noin nimesi:
 "Vähä on miehen nuoruuesta, nuoruuesta, vanhuuesta!
 Kumpi on tieolta parempi, muistannalta mahtavampi, sep' on tiellä seisokahan, toinen tieltä siirtykähän. Lienet vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, ruvetkamme laulamahan, saakamme sanelemahan, mies on miestä oppimahan, toinen toista voittamahan!" 

Siinä se Joukohainen nyt suossa rämpii :)

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

12. Kasvun ihme
Suunnittelija: Soile Olmari (www.somateko.blogspot.fi)

… Kasvoi maahan marjanvarret, … Kasvoi ohra mieltä myöten, kukat kultaiset keolle;  tähkät kuuella taholla, ruohot kasvoi kaikenlaiset,  korret kolmisolmuisena… monenmuotoiset sikesi…




-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

13. Ei ole Vuoksen voittanutta
Suunnittelija: Seija Ervelius

"Kolme on koskea kovoa, kolme järveä jaloa, kolme vuorta korkeata tämän ilman kannen alla: Hämehess' on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa; ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran."  











Tämä on todella kaunis ja nerokkaasti suunniteltu palanen. Vuoksi ja sen kuohut ovat ihan selkeitä. Jätin vaan kuohujen välistä kjs pois, olisi muuten levinyt liika.


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
14. Sammon tauonta
Suunnittelija: Marika Nordling

Lietsoi tuulet löyhytteli:
itä lietsoi, lietsoi länsi, 
etelä enemmän lietsoi,
pohjanen kovin porotti. 
Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
lietsoi kohta kolmannenki: 
tuli tuiski ikkunasta,
400   säkehet ovesta säykkyi,
tomu nousi taivahalle,
savu pilvihin sakeni. 
Kalevala 10. runo 393-402

Ja kipinät lentää :)






Tämä on todella kaunis ja nerokkaasti suunniteltu pala.
Aluksi vetää tosi voimakkaasti kupiksi mutta yllättäen jossain kerroksen 6-7 paikkeilla oikenee ihan litteäksi.







------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
15. Tuonelan joutsen
Suunnittelija: Arni Oksanen

"Äsken annan tyttäreni  
sekä nuoren morsiamen,  
kun ammut joutsenen joesta,  
virrasta vihannan linnun,  
Tuonen mustasta joesta,  
pyhän virran pyörtehestä  
yhellä yrittämällä,  
yhen nuolen nostamalta."  
Siitä lieto Lemminkäinen,  
tuo on kaunis Kaukomieli,  
läksi joutsenen joruhun,  
pitkäkaulan katselohon  
Tuonen mustasta joesta,  
Manalan alantehesta. 
(Kalevala, 14. runo)

Ennen pingotusta.



 Tämä pala oli melkoinen pähkinä purtavaksi. Kun keskustasta selvisi, sen jälkeen meni sormi suuhuun... Kun ei millään oman aivot hyväksyneet, että jos ruutu pitäisi saada aikaseksi mutta kun työ onkin suorakaide!?
Mutta kiltisti kun seuraa ohjetta silmukka silmukalta, niin kyllä se neliöksi muuttui😊
Pingotuksen jälkeen.



















------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
16. Neidon kehrä
Suunnittelija: Johanna Nuorela


Tämä pala on kyllä todella nerokkaasti suunniteltu mutta vaikein ehkä tähän astisista. Tai ainakin en ymmärtänyt ohjeesta mitään. Siksi olikin onni että sai seurata myös videota, mitä ilman olisi jäänyt tekemättä. Kirjovirkkaus ja kohovirkkaus samassa paketissa :)

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

17. Nuotiovalkea
Suunnittelija: Heli Isoniemi

Tempasi tulikipunan 
palavoihin pakkuloihin,  
koivun kääpihin kovihin,  
vaskisehen kattilahan.  
Kantoi tulta kattilassa,  
koivun kuorella kuletti  
nenähän utuisen niemen,  
päähän saaren terhenisen:  
sai tuvat tulelliseksi, pirtit valkealliseksi. 
(Kalevala, runo 48)   






Kaunis pitsimäinen palanen ja kahden viimeisen vaikean palan jälkeen oli niin helppo, että tuli parissa tunnissa valmiiksi. Enkä edes virkanut jatkuvasti vaan välillä tein muitakin juttuja😀

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

18. Pohjolan häät
Suunnittelija: Taina Tauschi

Tuota laulamme lajia,  
tuota virttä vieretämme:  
noita Pohjolan pitoja,  
jumalisten juominkia. 
Viikon häitä hankittihin, 
valmistettihin varoja. 
Noilla Pohjolan tuvilla, Sariolan salvoksilla. 

(Kalevala, 20. runo)




Kaunis ruutu. Kirjovirkkauskin jo sen verran tuttu, että kauheesti ärräpäitä ei kukaan kuullut 😁














-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

19. Tellervo
Suunnittelija: Annika Yrjölä
Tellervo, Tapion neiti,
metsän tyttö tylleröinen,
utupaita, hienohelma,
hivus keltainen, korea,
jok' olet karjan kaitselija,
viitsijä emännän viljan mieluisassa Metsolassa, 
tarkassa Tapiolassa!
(Kalevala, runo 32; 251-258) 







Joko taidot ovat karttuneet tai sitten oli todella helppo pala. Tämä tuli valmiiksi yhdessa hujauksessa. Mutta se ei tarkoita lainkaan, että olisi muita huonompi. Valtavan nätti ruutu tämäkin. 








-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

20. Tapio
Suunnittelija: Milla Elo

Tapion talon isäntä,
Tapion talon emäntä,
metsän ukko halliparta,
metsän kultainen kuningas!
(Kalevala, runo 14; 213-216)   





Nämä siniset sienet tulivat kyllä valmiiksi myös todella nopeasti. Nerokas toteutus.
















-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
21. Lintukoto
Suunnittelija: Tuula Kyrölä

"Lintukoto kuvataan kuumaksi paikaksi, jossa linnut asuvat. Se oli taivaankannen reunalla, jossa taivaankansi yhdistyi maahan."





Kiva pala ja hauskasti suunniteltu pesä keskellä. Siinä käytettiin aloitusta kiinteillä silmukoilla, melko kätevä tapa, menee kyllä kokeiluun.











-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
22. Marjatta 
Suunnittelija: Taina Tauschi

Kirkui marjanen mäeltä, 
Puolukkainen kankahalta: 
”Tule, neiti, noppimahan, 
Punaposki, poimimahan, 
Tinarinta, riipimähän, 
Vyö vaski, valitsemahan, 
Ennekuin etana syöpi, 
Mato musta muikoavi!” 
(Kalevalan 50. runo) 





 Yksi kauniimmista paloista, luulisin 😍
Minun versiossa ei ole puolukoita vaan mustikoita...
Hieman työläs mutta on niin selkeät ohjeet että videolinkkiä en kaivanut lainkaan.









-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

23. Kantele
Suunnittelija: Anne Vierimaa

Kust' on koppa kanteletta?
Hauin suuren leukaluusta.
Kust' on naulat kanteletta?
Ne on hauin hampahista.
Kusta kielet kanteletta?
Hivuksista Hiien ruunan. 






Kiva ja nerokas pala. Kirjovirkkaus sujui jo paljon paremmin mutta mun inhokki on vieläkin 😁
Mutta kyllä tässä kanteleen näkee, eikö..