torstai 6. syyskuuta 2018

Kukkahuivi

Pitkästä aika taas täällä.

Nyt on ollut hieman hiljasta käsityösaralla, on ollut kaikenlaisia muita projektejä kuten vaikka keittiön/ruokailuhuoneen täysi uudistus jne.

Mutta oli mulla kuitenkin yksi "Kesätehtävä" 😁

Tätä huivia olen monesti ihaillut ja lopuksi sain tilattua tarvikkeet.
Se lojui pitkään mulla kaapissa kun tuntui, että haukkasin liian haastavan suupalan. Ohje tuntui jotenkin vaikealta ja sekavalta.
Saa tilata täältä: "Kesäshaali"

Sitten kuitenkin (noin vuoden päästä kai) tartuin härkää sarvista ja päätin saattaa sen päätökseen. No lähtihän se sitten sujumaan! Päämäärä oli että kesän lopussa valmiina.

Kukka silloin, toinen tällöin... Niinhän se lopuksi valmistui vaikka kesä loppui jo.
Ajattelin siitä huolimatta käyttä sitä ihan noin syksylläkin 😊

No onhan se söpö vaikka itse sanonkin!